Google kertoi vuosittain järjestettävässä Google Marketing Live -tapahtumassa heinäkuussa 2018 Google AdWords -järjestelmän nimenmuutoksesta ja esitteli myös muutamia uusia mainosratkaisuja. Näistä mielenkiintoisin on ilman muuta uusi hakumainosmuoto: responsiiviset hakumainokset.

Google AdWords on nyt Google Ads

Google-mainoksia näytettiin aluksi pelkästään Googlen hakukoneen hakutulossivuilla. Mainosjärjestelmän alkuperäinen nimi Google AdWords oli hyvin osuva, koska hakumainosten näyttämisessä keskeinen tekijä ovat nimenomaan sanat (words), jotka hakumainostaja lisää mainoskampanjaansa.

Google AdWords on kuitenkin vuosien mittaan laajentunut ja tällä hetkellä Google-mainoksia näytetään Googlen hakukoneen hakutulossivujen lisäksi monissa muissakin yhteyksissä, esimerkiksi YouTubessa, mobiiilisovelluksissa ja yli 2,5 miljoonalla Display-verkostoon kuuluvalla verkkosivustolla.

Alkuperäisestä hakumainosjärjestelmästä on kasvanut monimuotoinen ja monikanavainen alusta erilaisille mainossisällöille, joilla voidaan tavoittaa asiakkaita lähes kaikkialta, missä he verkossa liikkuvat.

Google AdWords on nyt Google Ads

Mainosten kohdentamiseen käytettävät menetelmät ovat nekin kokeneet melkoisia mullistuksia. Avainsanoja toki edelleen käytetään, mutta niiden merkitys on koko Googlen mainosjärjestelmän näkökulmasta vähentynyt. Kohdentamisessa on nyt tärkeintä yleisöjen tunnistaminen ja palveleminen oikein ajoitetuilla mainoksilla, jotka ohjaavat asiakkaita kohti seuraavaa loogista askelta ostopolulla.

Nyt julkistettu nimenmuutos heijastaa selkeästi edellä kuvattua kehitystä ja Googlen mainosjärjestelmän muuttunutta positiota.

Mitä responsiiviset hakumainokset ovat?

Tällä hetkellä käytössä olevat hakumainokset ovat staattisia, eli kun kirjoitat mainoksen, lisäät siihen kaksi otsikkoriviä ja mainostekstin. Tämän jälkeen mainosta näytetään samanlaisena kaikille.

Responsiiviset hakumainokset ovat Googlen tähän asti esittelemistä mainosmuodoista kaikkein edistynein. Merkittävin uusi ominaisuus on se, että Googlen hakukoneen käyttäjälle näytettävien responsiivisten hakumainosten sisältö luodaan dynaamisesti.

Kun luot responsiivisen hakumainoksen, voit lisätä siihen jopa 15 erilaista otsikkoa (vähintään 3) ja 4 erilaista mainostekstiä (vähintään 2). Jos lisäät mainokseen maksimimäärän otsikkoja ja mainostekstiversioita, syntyy yhteensä 43 680 mahdollista otsikkojen ja mainostekstien yhdistelmää.

Oheisessa kuvassa näkyy, miten responsiivisen hakumainoksen luontinäkymässä on useita kenttiä mainosotsikoiden lisäämistä varten.

Responsiiviset hakumainokset - lisää useita otsikkoja

Kun responsiivinen hakumainos julkaistaan, Googlen mainosjärjestelmä alkaa hyödyntää käytettävissä olevia otsikkoja ja mainostekstejä, luoden niistä automaattisesti erilaisia versioita näytettäväksi hakukoneen käyttäjille sopivien hakujen yhteydessä. Järjestelmä myös koko ajan seuraa eri mainosversioiden tehokkuutta ja vähitellen se oppii näyttämään parhaiten toimivan mainosversion hakukoneeseen syötytetyn hakulausekkeen, asiakkaan käyttämän laitteen ja muiden signaalien perusteella.

Google ei muuten ehtinyt ensimmäisenä dynaamista sisältöä hyödyntävien mainosten markkinoille, sillä Facebook julkaisi vastaavan ratkaisun jo muutama kuukausi sitten.

Ennätysmäärä mainospinta-alaa

Paitsi, että responsiiviset hakumainokset luodaan dynaamisesti, ne ovat myös maksimipinta-alaltaan toistaiseksi suurimmat koskaan esitellyt hakumainokset.

Responsiivinen hakumainos voi sisältää:

  • Jopa kolme 30 merkin pituista otsikkoa (tavalliset hakumainokset 2 otsikkoa á 30 merkkiä)
  • Kaksi 90 merkin pituista mainostekstiä (tavalliset hakumainokset 1 kpl á 80 merkkiä)
  • Näyttö-URL, jonka pituus on 2 x 15 merkkiä (sama kuin tavallisissa hakumainoksissa)

Enimmillään responsiivinen hakumainos voi siis sisältää 300 merkkiä tekstiä, mikä on tuplamäärä tavallisiin hakumainoksiin verrattuna.

Edellä kerrotut ovat siis maksimimääriä, jotka eivät toteudu kaikkien mainosnäyttöjen yhteydessä.

Lisäksi myös responsiivisten hakumainosten yhteydessä voidaan näyttää mainoslaajennuksia, esimerkiksi sivustolinkki- tai huomiotekstilaajennuksia.

Mitä hyötyä responsiivisista hakumainoksista on mainostajalle?

Responsiiviset hakumainokset tuovat kaikkien hakumainostajien käyttöön yhden mielenkiintoisen uuden mahdollisuuden: koneoppimiseen perustuvan mainosviestien automaattisen testaamisen ja mainosten optimoinnin.

HUOM: Jos tekoälyn ja koneoppimisen käyttömahdollisuudet verkkomainonnassa kiinnostavat sinua, lue laajempi aihetta käsittelevä kirjoitus: Tekoäly ja koneoppiminen tulivat mainostajan avuksi.

Tavanomaisten hakumainosten testaaminen edellyttää, että mainostajana luot itse erilaisia versioita mainoksesta ja sen jälkeen testaat niiden tehokkuutta. Useimmat, jotka kokeilevat Google-hakumainontaa, eivät malta, jaksa tai ehdi paneutua mainosviestien ideointiin ja  mainosten testaamiseen, mikä valitettavasti myös näkyy hakumainoskampanjoiden tuloksissa.

Responsiivisten hakumainosten avulla mainosten testaaminen on helppoa, sillä sinun tarvitsee luoda mainosryhmään enää ainoastaan yksi mainos ja lisätä kaikki testattavat sisällöt (otsikot ja mainostekstit) tähän yhteen mainokseen. Voit siirtää painopistettä mainosten kirjoittamisesta erilaisten sisältöideoiden tuottamiseen testaamista varten.

Vaikka responsiiviset hakumainokset eivät olekaan patenttiratkaisu kaikille mainostajille ja kaikkiin mahdollisiin mainonnan tehokkuusongelmiin, ne ovat jälleen yksi askel kohti osuvampaa ja tehokkaampaa verkkomainontaa. Hakumainosten testaaminen on uudistuksen jälkeen niin helppoa, että jokainen hakumainonnan perusteet hallitseva pystyy omatoimisesti huolehtimaan tästä tärkeästä hakumainonnan tehokkuuden kehittämiseen liittyvästä tehtävästä.

Tätä kirjoitettaessa responsiiviset hakumainokset ovat tätä kirjoitettaessa vielä beta-testausvaiheessa ja hyvin harvat mainostajat pääsevät kokeilemaan niitä käytännössä. Saatavuus on kuitenkin laajenemassa vuoden 2018 loppuun mennessä siten, että uudet mainokset ovat kaikkien mainostajien ulottuvilla.

Miten valmistautua responsiivisten hakumainosten käyttöönottoon?

Mikäli mainosten testaaminen on sinulle uutta, nyt on korkea aika perehtyä tähän aiheeseen. Kuten edellä totesin, responsiiviset hakumainokset eivät sinällään automaattisesti paranna hakumainonnan tuloksellisuutta. Suurimman hyödyn niiden käytöstä tulevat keräämään mainostajat, jotka ovat sisäistäneet mainosten testaamisen merkityksen ja luoneet vahvan testaamisen kulttuurin.

Kommentteja, näkemyksiä? Kerro ajatuksesi jättämällä kommenttisi alle!