Google Analytics 4 korvaa Universal Analyticsin – nyt pitää toimia

Google Analytics 4 korvaa universal analyticsin

Jos verkkosivustollasi on käytössä Google Universal Analytics -seuranta, edessä on remontti, sillä Universal Analytics lopettaa toimintansa 1. heinäkuuta 2023. Tilalle tulee uusi Google Analytics 4, johon siirtyminen ei enää ole valinnaista, vaan kyseessä on pakollinen muutos.

Google Analyticsin kehitysvaiheet tähän asti

Google Analytics julkaistiin vuonna 2005. Tuolloin web-analytiikan markkinan muodostivat järeän luokan analytiikkapaketit, joiden ominaisuudet oli mietitty suuryritysten tarpeita varten. Kohderyhmän mukainen hintalappu piti web-analytiikan työvälineiden käytön poissa useimpien verkkosivustojen omistajien ulottuvilta. Web-analytiikka oli selkeästi suurten yritysten työväline.

Google Analytics mullisti web-analytiikan markkinan täydellisesti, ei vähiten siksi, että sen käyttö oli lähes kaikilla sivustoilla ilmaista. Ilmaisuus johti nopeaan web-analytiikan käytön yleistymiseen, kun Google Analyticsin avulla jokaisella verkkosivuston omistajalla oli mahdollisuus seurata verkkosivuston kävijämäärää, liikenteen lähteitä ja sivuston käyttöä.

Vuonna 2012 julkaistiin Google Analyticsin toinen sukupolvi, joka tunnetaan nimellä Google Universal Analytics. Tämä Google Analyticsin versio on tällä hetkellä käytössä useimmilla verkkosivustoilla.

Google Analyticsin kolmas sukupolvi, Google Analytics 4, julkaistiin vuonna 2020.

Mitä Google Analyticsille on tapahtumassa?

Google Analytics 4 (GA 4) tulee täydellisesti korvaamaan nykyisin käytetyn Universal Analyticsin kesäkuun 2023 loppuun mennessä, sillä Google on ilmoittanut lopettavansa Universal Analyticsin toiminnan kyseisenä ajankohtana.

Lue Googlen virallinen tiedote asiasta.

Universal Analyticsin lopettaminen tarkoittaa käytännössä sitä, että tietoa verkkosivuston käytöstä ei sen kautta enää kerätä 1. heinäkuuta 2023 lähtien. Raportit tätä edeltävältä ajalta tulevat olemaan käytettävissä jonkin aikaa, mutta uutta seurantatietoa lähetetään vain GA 4 -järjestelmään.

Miksi Google Analytics 4 korvaa Universal Analyticsin?

GA 4 tulee Universal Analyticsin tilalle, koska maailma ei ole enää samanlainen kuin vuonna 2012, jolloin Universal Analytics otettiin käyttöön.

Merkittäviä muutoksia on tapahtunut:

  • Asiakkaiden käyttäytymisessä: internetiä käytettiin 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä lähinnä tietokoneella, mutta vuoden 2010 jälkeen yhä useammin matkapuhelimella tai tabletilla. Asiakkaat myös liikkuvat eri laitteiden ja sovellusten välillä asioidessaan ja tehdessään ostoksia.
  • Verkkosivustojen omistajien tarpeissa: kävijämäärien ja sivukatseluiden seurannan merkitys on laskenut, kävijöiden sivustolla tekemien toimenpiteiden (konversiot) seurannan merkitys on kasvanut. Verkkosivustojen omistajien tuloskeskeisyys on kasvussa, pelkkä kävijämäärätieto ei riitä markkinointiin tehtyjen panosten tuoton mittaamiseen.
  • Yksityisyyden suojaan liittyvissä vaatimuksissa: käynnissä on merkittävä yksityisyyden suojan tiukentumiseen johtava muutos, johon web-analytiikan ohjelmistojen on pystyttävä vastaamaan siten, että seurannan paras mahdollinen tarkkuus voidaan säilyttää.

Kaikki edellä mainitut kertovat siitä, että Google Universal Analytics on yksinkertaisesti vanhentunut, katsoopa asiaa mistä keskeisestä näkökulmasta tahansa.

Miten Google Analytics 4 eroaa Universal Analyticsistä?

Google Analytics 4 ei ole pelkkä Universal Analyticsin parannettu versio. Se on rakennettu alusta lähtien täysin uudella tavalla.

Tavoitteena on vastata paremmin muuttuneisiin seurantatarpeisiin sekä tarjota parempia työkaluja käyttäjien yksityisyyden suojasta huolehtimiseen.

Joitakin keskeisiä GA 4:n ja Universal Analyticsin välisiä eroja:

  • Universal Analytics on istuntopohjainen, GA 4 on tapahtumapohjainen. Sivulatausten merkitys web-analytiikassa on jatkuvasti vähentynyt ja käyttäjien sivustolla tekemien toimenpiteiden, kuten painikkeiden klikkausten ja videoiden katselun, puolestaan kasvanut voimakkaasti. Tapahtumien seuranta on mahdollista Google Universal Analyticsissä, mutta sen käyttöönotto edellyttää erityisiä teknisiä toimenpiteitä sivustolla. Google Analytics 4:ssa tapahtumien seuranta on vakio-ominaisuus, jonka hyödyntäminen on helppoa.
  • Laitteiden välinen seuranta: Google Universal Analytics on rakennettu lähtökohtaisesti tietokoneella tapahtuvien verkkosivustokäyntien seurantaan, GA 4 taas on suunniteltu seuraamaan käyttäjien liikkumista eri laitteiden ja sovellusten välillä.
  • Yksityisyyden suoja ja evästeet: Google Universal Analytics toimii evästeiden avulla, GA 4 ei niitä tarvitse toimiakseen.
  • Koneoppiminen: GA 4 hyödyntää koneoppimista mm. ennusteiden tekemiseen

Näiden, ja monien muiden muutosten kautta Google Analytics on nyt uudistumassa kohti muuttuneiden käyttäjien tarpeiden ja entistä tiukemmin säännellyn toimintaympäristön asettamiin haasteisiin vastaavaksi web-analytiikan työvälineeksi.

Miten tarkistan oman sivustoni Google Analytics -version?

Mikäli sivustollasi on jo pitkään ollut käytössä Google Analytics, suurella todennäköisyydellä se on Universal Analytics.

Voit tarkistaa asian kirjautumalla Google Analyticsiin ja sen jälkeen klikkaamalla vasemmalla ylhäällä seurattavan ominaisuuden nimen oikealla puolella olevaa pientä nuolenkärkeä.

Käytössä olevan Google Analytics -version tarkistaminen

Tarkista avautuvassa ikkunassa, näkyykö ominaisuuden tunnuksen edessä kirjaimet “UA.” Jos näin on, kyseessä on Google Universal Analytics.

Mikäli tunnuksessa on pelkkiä numeroita, kyseessä on GA 4 -ominaisuus.

Google Universal Analytics -ominaisuus

Sivustollani on Google Universal Analytics – mitä minun pitää tehdä?

Siirtymä Universal Analyticsistä GA 4:een on väistämätön, ja aikataulukin on vahvistettu, joten on syytä käynnistää valmistelut välittömästi.

Tärkein toimenpide juuri nyt on ottaa Google Analytics 4 käyttöön sivustollasi mahdollisimman nopeasti.

Voit käyttää sivustollasi yhtä aikaa kahta Google Analytics -versiota, joten mitään teknistä estettä Google Analytics 4:n lisäämiselle ei ole.

Google Analytics 4:n raporttinäkymät ovat myös erilaiset kuin Universal Analyticsin, joten niihin tutustuminen kannattaa aloittaa nyt, kun myös vanha Analytics toimii.

Näin aloitat Google Analytics 4:n käytön

Aluksi sinun on luotava sivustoasi varten uusi Google Analytics 4 -mittauskokonaisuus.

[HUOM: Sinulla tulee olla Google Analytics -tilin Järjestelmänvalvojan käyttöoikeudet voidaksesi luoda mittauskokonaisuuksia.]

Mittauskokonaisuuden luomisessa voit käyttää apuna siirtymäavustajaa (Setup Assistant), jonne pääset klikkaamalla Siirry-linkkiä ruudun yläreunassa näkyvässä ilmoituksessa.

Google Analytics siirtymäavustaja

Linkki löytyy myös Järjestelmänvalvoja-osiosta Mittauskokonaisuus-sarakkeesta.

Valitse siirtymäavustajan etusivulla kohta “Haluan luoda uuden Google Analytics 4 -mittauskokonaisuuden” ja paina Aloita.

Luo uusi Google Analytics 4 -mittauskokonaisuus

Seuraavassa ikkunassa näet yhteenvedon toimenpiteistä, jotka tehdään mittauskokonaisuuden luomisen yhteydessä.

Nämä toimenpiteet ovat:

  1. Uuden Analytics-omaisuuden (mittauskokonaisuuden) luominen. Tämä tarkoittaa sitä, että Google Analytics -tilillesi luodaan täysin uusi, tyhjä mittauskokonaisuus. Uusi mittauskokonaisuus on täysin irraliinen nykyisestä Google Universal Analytics -mittauskokonaisuudesta eikä siihen kopioida mittausdataa vanhasta Analytics-mittauskokonaisuudestasi. Seuranta alkaa siis nollasta, kun uusi mittauskokonaisuus otetaan käyttöön sivustollasi.
  2. Perusasetusten kopiointi Universal Analytics -omaisuudesta. Siirtymäavustaja kopioi nykyisin käytössä olevat omaisuuden asetukset Universal Analyticsistä. Sinun ei siis tarvitse naputella näitä tietoja yksitellen uuteen mittauskokonaisuuteen.
  3. Tehostetun mitttauksen aktivointi. Uudessa mittauskokonaisuudessa otetaan automaattisesti käyttöön tehostettu mittaus, jonka avulla käyttäjien toiminnasta tallennetaan katselukertojen lisäksi erilaisia sivustolla tehtyjen toimenpiteiden tietoja.

Näiden lisäksi ikkunassa näkyy otsikon “Ohjatun toiminnon lisäedut” alla valinta “Ota käyttöön datan keruu nykyisillä tageillasi.”

Mikäli tämä valinta näkyy aktiivisena, se tarkoittaa sitä, että sivustollasi on käytössä gtag.js-tagi, jonka avulla myös GA4 pystyy hoitamaan seurantatiedon keräämisen eikä uusia tageja tarvitse asentaa. Valinta kannattaakin useimmiten jättää aktiiviseksi, sillä se tekee uuden mittauskokonaisuuden käyttöönotosta erityisen vaivatonta.

Jatka painamalla sinistä Luo mittauskokonaisuus -painiketta.

Hetken päästä palaat Setup assistantin aloitussivulle, jossa näkyy että uusi GA4-mittauskokonaisuutesi on luotu.

Google Analytics 4 -mittauskokonaisuus luotu.

Voit aloittaa uuteen GA4-mittauskokonaisuuteesi tutustumisen painamalla sinistä Katso GA4-mittauskokonaisuutesi -painiketta.

Jatkossa näet Google Analytics -tililläsi kaksi erillistä ominaisuutta sivustoasi varten: vanha Universal Analytics -ominaisuus (UA-tunnus) ja uusi GA4-tunnus.

Universal Analytics ja Google Analytics 4 -ominaisuudet

Kesäkuun 2023 loppuun asti molemmat ominaisuudet keräävät seurantatietoa, jonka jälkeen Universal Analytics lopettaa uuden seurantatieton keräämisen.

Tilaa Digiopiston blogi

Päivitä osaamistasi jatkuvasti – tilaa Digiopiston blogi. Saat hyödylliset artikkelit jatkossa suoraan sähköpostiisi.

Yhteystietojasi säilytetään ja käytetään sivuston tietosuojaselosteessa kerrotulla tavalla. Voit milloin tahansa perua blogiartikkeleiden tilauksen.

Ota yhteyttä

Lähetä viestisi alla olevalla lomakkeella. Täytäthän ystävällisesti kaikki pyydetyt tiedot.

Tällä lomakkeella ilmoittamiasi yhteystietoja käytetään vain yhteydenottoosi vastaamiseen.