6 askelta Googlen kaveriksi – näin onnistut hakukoneoptimoinnissa

6 askelta Googlen kaveriksi

Hakukoneoptimointi ei ole enää entisensä. Aikoinaan tehokkaat hakukoneoptimoinnin menetelmät ovat yksi toisensa jälkeen menettäneet tehonsa. Useimmat hakukoneoptimoijat ovat samalla vaihtaneet muihin hommiin.

Googlen hakukone on kuitenkin edelleen tehokkain ostajien ja myyjien yhdistäjä verkossa. Hakukoneoptimointia tarvitaan Googlen mahdollisuuksien hyödyntämiseen – mutta onnistumisen edellytys on, että vanhat konstit korvataan uusilla.

Jos haluat saada Googlen hakukoneesta asiakkaita ilman mainosbudjettia, sinun kannattaa ryhtyä Googlen kaveriksi – sillä kaveria autetaan. Eikä kaveria huijata. Hakukoneoptimoinnissa ei ole kyse Googlen hakualgoritmin manipuloinnista tai huijaamisesta. Nykyaikainen hakukoneoptimointi perustuu omien kohderyhmien palvelemiseen alkuperäiseen, asiantuntevan ja aktiivisesti julkaistavan sisällön avulla.

Googlen hakukone on laadukkaan liikenteen lähde numero 1

Googlen hakukoneessa ei vietetä aikaa huvikseen. Sieltä etsitään vastauksia ajankohtaisiin kysymyksiin ja ratkaisuja polttaviin ongelmiin, jotka täytyy hoitaa kuntoon NYT.

Siksi Googlen hakukoneessa on jatkuvasti tarjolla suora yhteys kaikkein kuumimpiin asiakkaisiin.

Hakukoneessa markkinointisi kohdentuu aina automaattisesti sellaisille ihmisille, jotka jo etsivät sinua.

Google lähettää mielellään kiinnostuneita asiakkaita myös sinun luoksesi – täysin ilmaiseksi.

Tuntuuko sinusta kuitenkin siltä, että sivustosi ei tällä hetkellä pääse nauttimaan tällaisesta laadukkaasta ja maksuttomasta kävijävirrasta?

Jos näin on tilanne, lue tämä artikkeli tarkasti.

Kerron sinulle tarkalleen ne toimenpiteet, joiden avulla olen saavuttanut esimerkiksi oheisessa kuvassa näkyvät sijoitukset Googlen hakutulossivulla ( 9 kärkisijoitusta yhtä aikaa tärkeään tuotteeseen liittyvien hakujen yhteydessä).

Hakutulossijoitukset Googlen ensimmäisellä sivulla

6 askelta Googlen kaveriksi – näin saat enemmän kävijöitä ja tuloksia Googlen hakukoneesta ilman mainosbudjettia

Toimi näin, jos haluat kasvattaa sivustosi kävijämäärää ja tuloksia Googlen maksuttomien hakutulosten avulla.

Askel 1. Päätä, kenet haluat tavoittaa Googlen hakukoneesta

Viestinnän tulvasta on mahdotonta erottua, jos yrität puhutella kaikkia. Rajaa tavoittelemasi kohderyhmä mahdollisimman pieneksi ja yhtenäiseksi, niin saat helpommin viestisi nousemaan esiin juuri niiden ihmisten hakutulossivuilla, jotka ovat sinulle kaikkein tärkeimpiä.

Keskity aluksi asiakkaisiin, joilla on

  • Sellainen ongelma, johon sinulla on kilpailukykyinen ratkaisu (hyvä tuote tai palvelu)
  • Korkein motivaatio käyttää rahaa siihen, mitä sinulla on tarjota.

Keskity yhteen tuotteeseen tai palveluun. Aloita sellaisesta tuotteesta tai palvelusta, jossa sinulla on kilpailijoihin nähden jokin selkeä etu tai voimakkaasti erilaistava tekijä, jota asiakkaat arvostavat.

Askel 2. Selvitä, mitä kohderyhmäsi etsii Googlesta

Tee avainsanatutkimus, jonka avulla keräät tietoa siitä, mitä kohderyhmäsi kirjoittaa Googlen hakukenttään. Avainsanatutkimus paljastaa asiakkaidesi tarpeisiin ja ongelmiin liittyviä kysymyksiä, jotka näkyvät hakukoneeseen syötettyinä hakusanoina.

Käyttäessään hakukonetta asiakkaasi kertovat selkeästi, mitä he haluavat tietää. Avainsanatutkimus on keino päästä mukaan siihen keskusteluun, joka on käynnissä asiakkaan mielessä.

Avainsanatutkimuksen tuloksena sinulla on lista hakusanoja ja muutaman sanan hakulausekkeita, joita tuotteesi tai palvelusi todennäköisimmät ostajat kirjoittavat Googlen hakukoneen hakukenttään.

Askel 3. Ala puhua verkkosivustollasi siitä, mitä asiakkaasi etsivät

Jos saat Googlen uskomaan, että sivustollesi kannattaa lähettää tietoa ja vastauksia kaipaavia hakukoneen käyttäjiä, se alkaa tehdä työtä sinun hyväksesi.

Google lähettää mielellään kävijöitä sellaisille sivustoille, joiden se uskoo tarjoavan sitä, mitä hakukoneen käyttäjä on etsimässä.

Seuraava kappale sisältää kaikkein tärkeimmän asian, mikä sinun pitää tietää hakukoneoptimoinnista.

Voit vastata asiakkaiden kysymyksiin ainoastaan sivustollasi julkaistun sisällön avulla. Hyvälaatuinen ja tarkasti tietylle kohderyhmälle suunnattu sisältö on siksi myös ainoa varmuudella toimiva keino hankkia sivustollesi kävijöitä Googlen maksuttomista hakutuloksista.

Lisäksi: jos sivustollasi annetaan hyviä vastauksia juuri niihin kysymyksiin, joita mahdolliset ostajasi esittävät Googlelle, sivustollesi saapuvat kävijät ovat tyytyväisiä ja haluavat tutustua sinuun paremmin.

Julkaise tästä syystä sivustollasi alkuperäistä ja asiantuntevaa sisältöä niin aktiivisesti kuin pystyt. Älä kuitenkaan laske rimaa puristaaksesi sivustollesi lisää sivuja, sillä sisällön suhteen laatu on määrää tärkeämpi.

Askel 4. Optimoi hakutulosnäkyvyytesi siten, että saat mahdollisimman paljon klikkauksia

Hakukoneoptimoinnissa ei ole kyse hakutulossijoituksista, vaan kävijöiden hankkimisesta ja tulosten tuottamisesta. Hyvä sijoitus Googlen hakutuloksissa ei sinällään merkitse mitään – voit hyötyä siitä ainoastaan siinä tapauksessa, että hakutulossivua silmäilevä mahdollinen asiakas klikkaa sinun sivustollesi johtavaa hakutulosta (=linkkiä).

Hakutuloksissa näkyvien linkkien klikkausprosentti vaihtelee voimakkaasti. Joku saa 100 näyttökerrasta 4 kävijää (Klikkausprosentti = 4), toinen saa 100 näyttökerrasta 40 kävijää (Klikkausprosentti = 40).

Näyttökertojen määrän kasvattaminen ei aina ole helppoa, sillä sopivien hakujen määrä on rajallinen. Siksi hakutulosten klikkausprosentin parantaminen on tärkeä hakukoneoptimoinnin vaihe. Kun optimoit hakutuloksia, tavoitteesi on saada samasta näkyvyydestä enemmän kävijöitä.

Esimerkiksi: jos pystyt nostamaan tärkeän hakulausekkeen yhteydessä näkyvien hakutuloslinkkiesi klikkausprosentin 4 prosentista 20 prosenttiin, saat 5 kertaa enemmän kävijöitä sivustollesi, vaikka näyttökertojen määrä ei nousisi lainkaan.

Hakutulosten optimointi

Optimoi kaikki julkaistava sisältö siten, että kun sivustollesi johtava linkki näkyy hakutuloksissa, se houkuttelee tavoittelemiasi asiakkaita klikkaamaan. Et halua ohjata sivustollesi kaikkia hakutuloksia silmäileviä – tärkeää on saada huomiota ja klikkaus niiltä, jotka voivat ostaa sinulta jotain.

Askel 5. Tee hakukoneesta sivustollesi saapuville kävijöille vastustamattoman hyviä tarjouksia

Sivustollesi suuntautuva kävijävirta ei ole yhtä kuin uusien asiakkaiden hankinta ja myynnin kasvu. Ilman aktiivisia toimenpiteitä, sivustosi liikenne on kuin kuuluisaa vettä hanhen selkään – mitään ei jää jäljelle.

Tee sivustollesi saapuville kävijöille hyviä tarjouksia ja ehdotuksia, joihin mahdolliset uudet asiakkaasi haluavat tarttua. Muista, että ensimmäinen uudelle tuttavuudelle esitettävä tarjous ei useimmiten ole maksullinen. Jos mahdollinen uusi asiakas ei vielä tunne sinua, hän ei ole valmis tekemään ostopäätöstä.

Huomioi, että hakukoneesta saapuu kävijöitä monille sivustosi sivuille. Jokainen sivustosi sivu voi käytännössä olla laskeutumissivu.

Askel 6. Käytä seurantavälineitä, mittaa tuloksia ja kehitä

Hakukoneoptimoinnin tehokkuuden jatkuva seuranta on tärkeää, koska vain mittaamalla ja seuraamalla tekemiesi toimenpiteiden vaikutusta Googlen hakukoneesta tulevien kävijöiden määrään ja laatuun, voit oppia panostamaan lisää niihin asioihin, joista on eniten hyötyä.

Ota käyttöön maksuton Googlen hakukonsoli (Google Search Console) ja kytke sivustosi sinne jo tänään (ellet jo ole sitä tehnyt). Opettele lukemaan Google hakukonsolin raportteja, jotta ymmärrät, miten sivustosi toimii Googlen hakukoneessa ja tunnistat kehittämismahdollisuuksia.

Seuraa Googlen hakukoneesta tulevan kävijämäärän lisäksi sivustollesi johtavien hakutuloslinkkien:

  • Sijoitusta hakutuloksissa tärkeiden hakujen yhteydessä (sijoitus 1 = ylimpänä hakutulossivulla)
  • Näyttökertoja – kuinka usein sivustosi näkyy hakutuloksissa eri hakulausekkeiden yhteydessä
  • Klikkauksia – kuinka usein linkin näkyminen hakutulossivulla johtaa klikkaukseen
  • Klikkausprosenttia – kuinka moni näyttökerta johtaa klikkaukseen

Tee seurannasta rutiini, jolloin pysyt jatkuvasti ajan tasalla. Googlen hakukoneessa eri sivustojen sijoitukset voivat ajan mukana vaihdella voimakkaasti, joten hakukonemarkkinoijan on syytä olla hereillä ja valmiina tekemään myös korjaavia toimenpiteitä tarpeen mukaan.

Nyt on sinun vuorosi

Jos toteutat edellä kuvaamani toimenpiteet omalla sivustollasi, tulet näkemään seuraavien kuukausien aikana positiivisia muutoksia Googlen hakukoneesta tulevien kävijöiden määrässä ja sivustosi tuottamassa hyödyssä (tulokset).

Voitko tehdä nämä toimenpiteet omin voimin?

Todennäköisesti – jos osaat suunnitella tarvittavat käytännön asiat ja viedä ne loppuun asti.

Onko siitä hyötyä, jos saat apua ja tukea sellaiselta henkilöltä, joka on jo tehnyt samat toimenpiteet monta kertaa?

Aivan varmasti.

Asiasta kiinnostuneita varten järjestettiin maksuton webinaari, jonka aikana käytiin tarkemmin läpi ne kuusi askelta, joiden kautta pääset Googlen kaveriksi.

Webinaarista tehtiin tallenne, jonka voit katsoa heti.

MAKSUTON WEBINAARI:
6 askelta Googlen kaveriksi – näin onnistut hakukoneoptimoinnissa

 

6 askelta Googlen kaveriksi


Haluatko tietää, miten saat enemmän kävijöitä ja tuloksia Googlen hakukoneen maksuttomista hakutuloksista ilman mainosbudjettia?

Katso maksuttoman webinaarin videotallenne, kuulet miten pääset Googlen kaveriksi ja onnistut hakukoneoptimoinnissa.

 

Tilaa Digiopiston blogi

Päivitä osaamistasi jatkuvasti – tilaa Digiopiston blogi. Saat hyödylliset artikkelit jatkossa suoraan sähköpostiisi.

Yhteystietojasi säilytetään ja käytetään sivuston tietosuojaselosteessa kerrotulla tavalla. Voit milloin tahansa perua blogiartikkeleiden tilauksen.

Ota yhteyttä

Lähetä viestisi alla olevalla lomakkeella. Täytäthän ystävällisesti kaikki pyydetyt tiedot.

Tällä lomakkeella ilmoittamiasi yhteystietoja käytetään vain yhteydenottoosi vastaamiseen.