WordPress 6.2 – mitä uutta?

WordPress 6.2. mitä uutta?

WordPress 6.2, multi-instrumentalisti Eric Allan Dolphy Jr:lta lisänimen “Dolphy” saanut versio, julkaistiin 29.3.2023.

Tässä tuttuun tapaan poimintoja vuoden 2023 ensimmäisen WordPress-julkaisun mielenkiintoisimmista uudistuksista.

Ulkoasueditori poistui beta-vaiheesta

Lohkoteemaa käyttävillä sivustoilla WordPress 6.2:n merkittävin ylläpitäjille näkyvä muutos liittyy sivustoeditoriin, jota on kehitetty voimakkaasti edellisestä versiosta.

Sivustoeditori on siirtynyt pois beta-vaiheesta ja samalla kokonaan korvannut vanhan ulkoasun mukautusosion sivustoilla, joilla on käytössä lohkoteema.

HUOM: uusi ulkoasueditori on käytössä vain sellaisilla sivustoilla, joiden ulkoasuteemana käytetään lohkoteemaa (esimerkiksi Twenty Twenty-Three). Ulkoasu -> Mukauta -osio löytyy edelleen ylläpitäjän valikosta, jos käytössä on ns. vanha WordPress-ulkoasuteema.

WordPress-ulkoasueditori siirtyi pois beta-vaiheesta versiossa 6.2

Ulkoasueditorin käyttöliittymä on uudistettu

Editorin käyttöliittymä on uudistettu ja esimerkiksi sivupohjien selaaminen on entistä helpompaa.

WordPress 6.2 sivupohjat editorissa

Klikkaamalla sivupohjaa vasemmalla se avautuu koko ruudun muokkaustilaan, jossa sivupohjaan voi tehdä muutoksia.

WordPress 6.2 sivupohjan muokkaustila ulkoasueditorissa

Kehittyneempi Navigaatio-lohko

Navigaatiovalikkojen hallinnointi on yksi sivuston ylläpitäjän keskeisistä työrutiineista.

Työtä helpottamaan WordPress 6.2 tuo mukanaan aikaisempaa kehittyneemmän ja helppokäyttöisemmän Navigaatio-lohkon.

Merkittävin ylläpitäjälle näkyvä parannus on, että valikon kohteita pystyy nyt muokkaamaan sivupalkissa.

WordPress 6.2 navigaatiovalikon muokkaus sivupalkissa

Uuden valikkokohteen lisäys onnistuu painamalla nykyisten kohteiden alapuolella näkyvää plus-merkkiä.

Valikon kohteita voi myös järjestellä uudestaan vetämällä ja pudottamalla.

Myös uusia alavalikon kohteita voi lisätä, mutta valikkoon jo lisättyjä kohteita ei pysty siirtämään toisen kohteen alavalinnaksi samaan tapaan kuin vanhassa Ulkoasu -> Valikot -osiossa.

Jos valikkoon lisätty kohde halutaan siirtää toisen kohteen alavalinnaksi, se on ensin poistettava valikosta ja lisättävä sen jälkeen uudestaan käyttämällä halutun päätason kohteen asetuksista löytyvää Lisää alavalikon linkki -valintaa. Hieman kömpelömpää, mutta toimii se näinkin.

WordPress 6.2 Navigaatio-lohko lisää alavalikon linkki

Valikkojen hallintaan tarvittavat asetukset, esimerkiksi lohkon avulla esitettävän valikon vaihtaminen toiseen tai kokonaan uuden valikon luominen, löytyvät nyt klikkaamalla kolmea pistettä Valikko-otsikkorivin oikeassa reunassa.

Joka tapauksessa on aina hyvä muistaa, että jos sivustolla otetaan käyttöön lohkoteema, monia vanhoja työvälineitä – kuten juuri edellä mainittua Valikot-osiota – ei enää pääse käyttämään. Kaikki työt on tehtävä uusilla välineillä, jolloin niiden toimivuuden merkitys on keskeinen.

Uudistettu Navigaatio-lohko edustaa tässä suhteessa oikeansuuntaista kehitystä.

Uusi tyylikirja sivuston visuaalisen ilmeen hallintaan

Tyylikirja on uusi toiminto, jonka avulla sivuston visuaaliseen ilmeeseen vaikuttavia elementtejä voi muokata ja hallinnoida yhdessä paikassa.

Tyylikirjassa määritellään perusasetukset kaikille käytettävissä oleville lohkoille, jonka jälkeen sivustolle lisätyt lohkot noudattavat oletuksena näitä asetuksia.

WordPress 6.2 tyylikirja

Lohkot on tyylikirjassa mukautustyön helpottamiseksi jaettu ryhmiin, jonka seurauksena tyylikirjassa on kaikkiaan viisi asetusvälilehteä (suluissa lohkot, joiden asetuksia välilehdellä voi muokata):

  • Teksti (otsikko, kappale, lista, lainaus)
  • Media (kuva, galleria, ääni, kansi, tiedosto, media ja teksti, video)
  • Ulkoasu (painike, painikkeet, sarakkeet, ryhmä, lisää, sivunvaihto, erotin, mukautettu linkki, etusivulinkki
  • Vimpaimet (arkistot, kalenteri, kategorialista, mukautettu HTML, uusimmat kommentit, viimeisimmät artikkelit, sivujen listaus, RSS, haku, some-kuvakkeet, avainsanapilvi)
  • Teema (navigaatio, sivuston logo, sivuston otsikko, sivuston kuvaus)

HUOM: Jos sivustolla on WooCommerce-verkkokauppalisäosa, se saa oman asetusvälilehtensä muiden jatkoksi.

Lohkon oletustyylejä pääsee muokkaamaan klikkaamalla haluttua tyyliä välilehdellä, jolloin se korostetaan ja muokkausasetukset avautuvat samalla oikeaan sivupalkkiin.

WordPress 6.2 tyylikirja muokkaa lohkon tyylejä

Oma CSS lisättävissä teemaan tai lohkoon

WordPress 6.1 -versiossa ei lohkoteemaa käytettäessä ole enää pääsyä Ulkoasu -> Mukauta -osioon, minkä seurauksena omien tyylimuokkausten lisääminen Oma CSS -kenttään ei ole mahdollista.

Monet WordPress-sivustojen ylläpitäjät ovat tottuneet tekemään pieniä tyylimuokkauksia kyseisen kentän avulla, ja näiden käyttäjien mielestä Oma CSS -kentän katoaminen on selkeästi heikentänyt WordPressin käytettävyyttä.

WordPress 6.2 korjaa tämän puutteen, sillä nyt Oma CSS -kenttä on taas käytettävissä.

Oma CSS -kenttä löytyy koko sivuston tasolta Tyylit-osiosta klikkaamalla kolmea pistettä oikealla.

Oma CSS Tyylit-osiossa

Oma CSS -kenttä löytyy Tyylit-osiosta myös yksittäisen lohkon asetuksista, joten omia tyylejä voi soveltaa myös vain johonkin tiettyyn lohkoon.

Lohkon asetukset oma CSS

Lohkon tyylien kopiointi

Tyylien kopiointi lohkosta toiseen on ollut pitkään mahdollista sivurakentajissa, esimerkiksi Elementorissa, mutta WordPressin omien työvälineiden käyttäjiltä tällainen työtä nopeuttava toiminto on toistaiseksi puuttunut.

WordPress 6.2 korjaa tämänkin puutteen.

Lohkoon tehdyt muotoilut voi nyt kopioida ja liittää toiseen lohkoon nopeasti ja helposti.

WordPress 6.2 lohkon tyylien kopiointi

Kun lohkon tyylit halutaan kopioida, tarvitsee vain avata lohkon asetusvalikko, valita sieltä Kopioi tyylit, siirtyä kohdelohkoon ja siellä valita asetusvalikosta Liitä tyylit.

HUOM: selaimesi pyytää tässä vaiheessa lupaa leikepöydän sisällön liittämiseen. Salli tämä, jonka jälkeen tyylit liitetään kohteeseen.

Uudistettu lohkomallien lisäystoiminto

WordPressin mukana tulee joukko valmiita lohkomalleja, joiden avulla sivuille voi nopeasti lisätä valmiiksi muotoiltuja sisältöpalasia.

WordPress 6.2:ssa on uudistettu lohkomallien selaus- ja lisäystoiminto, jonka avulla sopivan lohkomallin löytäminen on todennäköisesti helpompaa niiden määrän kasvaessa.

Lohkomallien lisäys

Lohkomallien valintaosioon on lisätty uusi Media-välilehti, jonka kautta pääsee selaamaan paitsi mediakirjastoon ladattuja kuvia ja videoita, myös maksuttomia kuvituskuvia Openverse-kuvapankista.

Esimerkkejä muista pienistä parannuksista

Mediakirjastossa olevien tiedostojen yhteyteen on nyt lisätty latauslinkit. Tämä nopeuttaa tiedostojen lataamista mediakirjastosta, kun tiedoston URL-osoitetta ei enää tarvitse käyttää lataamiseen.

Mediakirjaston tiedostoilla on nyt latauslinkit

Kuvan asetuksiin on lisätty tekstin lisäyspainike. Tämä saattaa helpottaa kuvatekstin lisäämistä ja toisaalta estää kuvatekstin lisäämistä epähuomiossa.

WordPress 6.2 kuvatekstin lisäyspainike

Yhteenveto

Kokonaisuutena WordPress 6.2 jättää mukavan ensivaikutelman, sillä sen mukana tulee joitakin aidosti käyttökelpoisia uusia toimintoja.

Toisaalta: uudistusten käytännön hyöty riippuu voimakkaasti siitä, millaisesta WordPress-käyttäjästä on kyse.

Monet WordPress 6.2:n uudet ominaisuudet ovat varmasti mieluisia niille, jotka haluavat toteuttaa sivuston ulkoasun lohkoteeman ja WordPressin uuden ulkoasueditorin avulla.

Edellä esitelty tyylikirja on esimerkki tällaisesta toiminnosta.

Toisaalta, jos sivustolla on käytössä vanha (ei-lohkoihin perustuva) ulkoasuteema, tai ulkoasu on luotu sivurakentajalla (Elementor tai vastaava), ulkoasueditorin parannuksilla ei ole merkitystä.

Tässä olisi aihetta vähän laajemmallekin pohdinnalle, sillä WordPressin käyttäjät eivät enää aikoihin olleet samanlaisia.

WordPressiä käyttävät sivustonsa alustana yhtä hyvin yksittäiset bloggaajat ja harrastesivustojen omistajat, lukemattomia eri toimialoja edustavat yritykset, liitot ja järjestöt, ja yhä useammin myös verkkokauppiaat.

WordPressin pirstaloituneen käyttäjäkunnan tarpeet vaihtelevat voimakkaasti. Vain osa käyttää WordPressin kaikkia perustoimintoja, kuten ulkoasuteemaa ja sisältöeditoria. Monille WordPress on vain taustalla toimiva välttämättömyys, ja kaikki sivuston käyttäjille näkyvä on toteutettu WordPressiin lisätyillä ulkopuolisilla työvälineillä.

Tilaa Digiopiston blogi

Päivitä osaamistasi jatkuvasti – tilaa Digiopiston blogi. Saat hyödylliset artikkelit jatkossa suoraan sähköpostiisi.

Yhteystietojasi säilytetään ja käytetään sivuston tietosuojaselosteessa kerrotulla tavalla. Voit milloin tahansa perua blogiartikkeleiden tilauksen.

Ota yhteyttä

Lähetä viestisi alla olevalla lomakkeella. Täytäthän ystävällisesti kaikki pyydetyt tiedot.

Tällä lomakkeella ilmoittamiasi yhteystietoja käytetään vain yhteydenottoosi vastaamiseen.